Muutto


Me ja meidän kollikissa olemme opetelleet asumaan uudessa kodissa viikon ajan. Itse muutto oli suhteellisen helppo, koska meillä ei ole muita kalusteita kuin sänky, sohva ja tuoleja. Edellisessä asunnossa ollut pitkä työpöytä toimittaa nyt ruokapöydän virkaa ja vanhoista lundiahyllyn palasista koottiin pieni hylly olohuoneeseen. Muuten laatikot ja pussit täyttävätkin lattiapinta-alan. Viikko on mennyt lähinnä ihmetellessä nurkkia, joille ei enää tarvitse tehdä mitään. 

Olo on remontin jäljiltä hämmentynyt, uupunut ja helpottunut. Kun loppukatselmukset saatiin pidettyä eikä huomautettavaa ollut, en pomppinut ilosta enkä varsinkaan itkenyt remonttionnytohi-surusta. Nyt on vapaita iltoja ja viikonloppuja, eikä asunnosta tarvitse poistua nukkumaan johonkin muualle ennen hiljaisuutta. Mitä kaikella tällä vapaa-ajalla oikein tekee? Purkaa ainakin ensin muuttolaatikoita. Ja ehkä vähän myös fiilistelee uutta kotia.




Siellätäällä lojuu vielä banaanilaatikko-torneja ja purettujen laatikoidenkin tavarat etsivät vielä omaa paikkaansa, mutta arki alkaa pikkuhiljaa sujua. Kunhan aamulla löytää pölyttömän kahvikupin ja hiusharjan, on asiat hyvin. Sekasorto näiden kuvien takana on hallitsematon, mutta kaunistellaan totuutta pikkuisen.. 


So far so good. Makuuhuoneessa on saa hyvät unet, olohuoneessa on liikkumatilaa ja keittiössä on ihana tehdä itse ruokaa. Remontin aikana take away- ja einesruoka-kiintiö täyttyi moneksi kuukaudeksi ja siksi itse tehty ruoka maistuu nyt erityisen hyvältä. Vaikkakin ruoka olisi pääasiassa makaronia ja purkkitonnikalaa, kun juuri muuhun ei remonttilaskujen jälkeen ole varaa...



Kommentit